Tietoa jäsenkunnastamme

Yhdistyksessämme on jäseniä jo yli 800 ja jäsenmäärä kasvaa joka vuosi useammalla kymmenellä uudella jäsenellä. Jäsenlehtemme Puupaatin painos on ollut jo jonkin aikaa yli tuhannen.

Yhdistyksemme näki päivänvalon 1996 nimellä Suomenlahden Puuveneilijät. Yhdistyksen 20v-historiikin mukaan jäsenkunta kehittyi alkuvuosina seuraavasti:

1997: 40 >> 1998: 80 >> 1999: 130 >> 2000: 190

Aikakirjoista löytyy myös tietoa, että alkuvuodesta 2004 jäsenmäärä oli 370, vuoden 2012 lopussa 495, vuoden 2014 lopussa 515, 2015 lopussa 575, 2016 lopussa 537, 2019 lopussa 638, 2020 lopussa 666, 2021 lopussa 715. 2024 jäsenmaksulasku lähetettiin 818 henkilölle ja yhdistyksellä oli kannatusjäseniä 14 kpl.

Jäsenkunnan laajentumisen myötä kevään 2016 jäsenkokous päätti muuttaa yhdistyksemme nimen nykyiseen muotoon Suomen Puuveneilijät.

Puupaatissa 1/2023 julkaistiin juttu silloisesta yhdistyksen jäsenkunnasta ja oheisen kartan avulla visualisoitiin jäsenkunnan maantieteellistä jakaumaa.

Yhdistyksen nettisivujen tulevaisuuden kehitysideoiden joukossa on selvittää mahdollisuuksia synnyttää uudelleen jo historian hämärissä sivustolla ollut jäsenten veneiden kuvagalleria. Nykyisten nettisivujen kehityksen ohessa internetin syövereistä saatiin pelastettua oheinen jäsenten puuveneiden kuvagalleria noin vuoden 2013 kieppeiltä. Alkuperäislaatuisia kuvia ei valitettavasti löytynyt ja löydetyt 129 pikkukuvaa on julkaistu tässä sellaisenaan löytökunnossa, kuvatiedoston nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.